Kissa, joka ei ollut tervetullut meille

Olipa kerran armon vuosi 2017 ja syyslomaviikko. Tyttäreni oli omatoimisesti itse järjestänyt itsensä mummalle yökylään pariksi yöksi. Me kotiinjääneet nautimme hiljaisuudesta ja rötväilimme pyjamat päällä leffoja katsellen. Meni ensimmäinen yö. Seuraavana päivänä kilahti puhelin ja sain kuvaviestin pienestä kissanpennusta, jonka nimi oli Sissi. Samassa yhteydessä tyttäreni ilmoitti, että kissa muuttaisi meille.


Tuntematon emokissa oli kantanut kolme kissanpentua mumman terassille. Mumma asui silloin korvessa, keskellä ei mitään, joten olettaa sopii emon olleen jonkin talon entinen navetta- tms ulkokissa. Emokissa oli selvästi villiintynyt ja lisäksi pahasti loukkaantunut. Ehkä supikoira oli saanut sen hampaisiinsa. Kissanpennut olivat alle luovutusiän olevia karvapalloja. Mumma ja tyttäreni nappasivat ne yksitellen kiinni ja kantoivat sisälle. Valitettavasti emokissalle tilattiin eutanasia, koska sitä ei enää voinut auttaa. Ehkä emo ymmärsi tilanteensa ja toi pennut turvaan?

Isämies ilmoitti kissa-asiaan välittömän ein. Meille ei tulisi kissaa. Myös isoveli oli vahvasti samaa mieltä. Ei mitään kissoja. Meillä oli sillä hetkellä jo kaksi koiraa. Mäyräkoira nyt aivan varmasti söisi tuollaisen kissanrääpäleen aamunapujensa seassa. Ajattelin hiljaa mielessäni koirien olevan ne helpoimmat kissaan sopeutujat tässä kuviossa. Yritin puhelimessa toppuutella hullua kissanaista, joka ei myöskään antanut periksi. Hän oli pelastanut kissanpennun ja sen koti nyt vain yksinkertaisesti olisi meillä! Kahdelle muulle pennulle oli jo turvattu tulevaisuus siskoni luona.

Puhelin puski kuvaa, kuinka Sissi tekee sitä ja nyt se tekee tätä ja "Katso äiti! Sissi osaa käydä hiekkalaatikolla!" Öäh... Aloin pohtia, kuinka paljon tämän hullunmyllyn kiertonopeutta yksi kissa enää hidastaisi? Minulla oli ollut lapsena kissa ja kun muutimme mieheni kanssa aikoinaan kimppaan, meillä oli kaksi kissaa. Kissanhoito ja -huolenpito olisi siis aikuisilla hallussa.

Sovittuna kellonlyömänä ajelin noutamaan lapsukaistani mummalta. Myös isoveli ja pikkuveli (silloin vielä vain yksi kpl) tulivat mukaan kissanpentuja katsomaan. Olihan se Sissi söpö. Voi jeetuna sentään. Yritäpä siinä keksiä argumentteja eskari-ikäiselle, miksi meille ei voisi kissaa tulla, kun puolustus päästää läpi kuin pajukori. Pikkuhiljaa isoveli alkoi myös lämmetä kehräykselle. Siispä lähdimme mummalta kotiin Sissi kainalossa.


Koska meillä ei ollut varattuna kotona kissanruokaa eikä -hiekkaa, matkalla piti pysähtyä ostoksille. Lähetin iltavuoroa painavalle isämiehelle kuvaviestin ostoksista. Vastaus kuului jotakuinkin näin: MEILLE EI TULE KISSAA! Vastasin kuvalla onnellisesta kissanomistajasta Sissi poskeaan vasten.


Ensin oletimme Sissin olevan tyttö, mutta kaksi pähkinää hännän alla kertoivat muuta. Sukupuolella ei ollut väliä. Tie vei kaikissa vaihtoehdoissa eläinlääkärin leikkauspöydälle ja pähkinät särjettiin. Sissistä tuli sisäkissa. Vanhassa kodissamme lapset pelkäsivät, että jokin metsäneläin vie kissan ja nykyisessä osoitteessa on vilkas tie liian lähellä. Luulen Sissin olevan oikein tyytyväinen elämäänsä. Se hallinnoi yläkerran portaikkoa kotitiikerinä ja murisee ikkunalla fasaaneille. Leluhiiret saavat kyytiä ja sohvan kulma on jo kynsitty. Mäyräkoiran kanssa he ovat kavereita. Aamu alkaa aina heidän keskinäisellä tervehdyksellä.


Ja se isämies? No, kävi perinteiset. Joka ilta kello kymmenen saapuu jostain hyvin levännyt "kellokymmenenkissa", joka laskeutuu kehräämään isämiehen mahan päälle. Siinä ne katsovat telkkaria yhdessä. Isämies on myös ylin vessalooran tyhjääjä ja huolehtii kissanruuan riittävyydessä. Tämän issuen mielenkiintoisin osio koettiin hiljattain, kun isämies aikoo tilata omasta aloitteestaan Sissille isomman raapimapuun. Vanha kun on vain noin metrin korkea ja pitää sitä isolla kissalla kunnon puu olla. 



Kommentit