Kahden luovan parisuhde

Mieheni on osa-aikaisesti muusikonrenttu. Tarkoittaa sitä, että veroilmoituksessa lukee ammatin kohdalla jotain muuta, kuin muusikko. Hän kuitenkin elää ja hengittää musiikkia. Luo sitä koko ajan ja kaikkialla. Aina, kun yksi riffi / kertsi / biisi / sinkku / ep / albumi on valmis, sieltä jo toinen pää pilkistää syntyväksi. Loputon suo siis. 

Minä taas kirjoitan. Olen julkaissut yhden romaanin ja muuta pientä. Sen jälkeen minä virkkaan, neulon, maalailen. Ymmärrän siis jotain luomisprosessista. 

Kuva: Jaana Kotoneva

Luovuutta ei voi kytkeä pois. Vaikka suljet läppärin, se biisi tai teksti elää yhä päässäsi. Se soi koko päivän. Se kytee yön läpeensä ja marinoituu mureaksi samalla, kun teet päivän palkkaduunit. Kun seuraavan kerran avaat sen läppärin, flow vie mukanaan. Hetken päästä kun katsot kelloa, on elämästä kadonnut kolme tuntia ihan puff vain.

Lisätään tähän kaikkeen vielä neljä lasta ja saadaan aikaan kunnon soppa siitä, kuka taiteilee mitä ja koska. Kummalla on lupa käyttää koko ilta / koko lauantai / koko viikonloppu omaan projektiin? Entäs kuka hoitaa perhe-elämän sillä aikaa? Kumman prokkis odottaa?

Koska tulee se hetki, jolloin lapset alkavat kysellä luomisprosessiin kadonneen vanhemman perään? Saako niin kauas perheellinen edes kadota? 

Koska mun pitää käydä huutamassa se Sibelius takaisin Finlandiastansa tähän maailmaan?

Ja hitto, kun ärsyttää, kun en saa keskittyä! Taas ajatukseni katkaistiin ja joudun lukea viisi sivua taaksepäin saadakseni uudelleen siitä tunteesta kiinni, jota tekstiini hain.

Kahden luovan ihmisen parisuhde ei voi koskaan olla luovuudelle täysin win-win-tilanne. Silti koen saavani omalle tekemiselleni parhaan mahdollisen tuen. 

Alla viimeisin video puolisoni musaa. Lisää löydät mm. Spotifysta.






Kommentit