Se ei ollut uhma, se oli luonne

Meillä on neljä lasta. Jokainen heistä on oma uniikki yksilönsä. Lasten erilaisuus on joskus hämmentävää. Miten he voivatkaan olla niin erilaisia, vaikka kaikki ovat "samoista aineista valmistettu"!

Eniten hämmentää temperamentti. Meillä on kolme rauhallista lasta ja sitten on se yksi... Tästä sain taas eilen tuta, kun hän, kaikista räjähdysherkin muksuni, oli kilahtanut kunnolla lapsenvahdille. Tietenkään lapsenvahti ei osannut niitä omia niksejäni, joilla saan rageevan 9v lapsen takaisin raiteille, joten kaaos oli valmis. 

Hohhoijaa. 

Kun tulin kotiin, lapsenvahti ihmetteli, miten nollasta sataan tuo kyseinen ihminen elää. Ensin huudetaan niin kovaa, että pikkulinnut putoaa pihalla puusta ja kohta ollaan, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. En oikein osannut sanoa mitään. "Se on sen luonne", mumisin hiljaa.

Aikoinaan saman lapsen kohdalla puhuttiin, miten hänellä on esiuhmaikä. Sitten tuli uhmaikä, jonka jälkeen pitkittynyt uhmaikä. Sitten alettiin puhua aikaisesta itsenäistymisvaiheen uhmasta. Tuli eskariuhma. Muistaakseni sen jälkeen muutkin kanssamatkustajat myönsivät sen, minkä itse jo tiesin. SE ON SEN LUONNE.

Ja miten hieno luonne! Hän pärjää varmasti tässä elämässä. Kukaan ei tule kävelemään hänen ylitseen. Hän pitää puolensa ja rakkaittensa puolen. Hän puolustaa oikeudenmukaisuutta. Tasapuolinen kohtelu on hänelle äärettömän tärkeää (se muuten aiheutti sen kilahtamisen).

Emme tietenkään hyväksy huonoa käytöstä. Minulle ei huudeta. Ovia ei paiskota. Ketään ei lyödä eikä tönitä. Anteeksi pyydetään. Anteeksi myös saadaan. Halataan. Ollaan rakkaita. Opitaan elämään. 

Miten paljon olenkaan oppinut häneltä! Minun on ollut pakko itse oppia rauhoittumaan, vaikka päässä keittää. En saa hermostua. En saa korottaa ääntäni. Se kaikki vain provosoi lisää vihaista lasta. Olen opetellut olemaan pehmeä, mutta luja ja periksiantamaton. Olen oman elämäni rauhannobelisti. 

Miten hyvältä se tuntuukaan, kun äsken itkupotkuraivonnut lapsi rauhoittuu syliin, halaa ja kertoo tykkäävänsä. Joskus olin hänen temperamentistaan todella huolissani. Enää en ole pätkääkään. 



Kommentit