Havaittavissa etenevää koronaväsymystä

Koronavuosipäiväni on 18.3.2020. En ikinä unohda tuota päivämäärää. Tulen varmasti vielä palvelutalossa tarinoimaan tästä kaikille, jotka eivät pakoon pääse. 

Tuolloin lensi tuulettimeen huolella, kun yks kaks koko valtakunta suljettiin. Samaan aikaan oikealla kädellä selvitin töissä sulun tuomia hankaluuksia ja vasemmalla kädellä etäohjasin työpaikaltani kahta koululaista etäkoulun alkuun. Tunsin olevani surkein mutsi ikinä. Luojalle kiitos fiksuista muksuista. He eivät apua juurikaan tarvinneet.

Lasten harrastukset saivat onneksi jatkua etänä. 


Parin päivän päästä silmäpusseihini kompasteli. Olin iltaisin aivan lopullisen puhki. Kaikki oli sekavaa ja epävarmaa. Itkeskelin, kun pelkäsin mieheni pakkosiirrettävän jonnekin koronakenttäsairaalaan töihin.

Vaikka suositeltiin pienten lasten kotihoitoa päiväkodin sijaan, emme voineet ottaa pikkupoikia pois hoidosta. Työntekoni on vaikeaa kahden ehtiväisen pojan kanssa enkä haluaisi heitä koko ajan istuttaa ruudun edessä. En pysty tehdä kaikkia töitäni illalla lasten nukkuessa. Puhelimeen on vastattava, kun se soi ja asioihin on reagoitava välittömästi. 

En myöskään voinut jäädä ilman palkkaa kotiin. Lisäksi pelkäsin mieheni alkavan asua töissä 247 pandemian seurauksena. Silloin olisi lasten päivähoito kullan arvoista omalle pääkopalleni ja jaksamiselle. Onneksi pojat ovat "osa-aikaisena" hoidossa, koska isämiehellä on arkivapaitakin. Pidimme heitä kotona aina kun mahdollista. 

Halusimme uskoa Etelä-Pohjanmaan säilyvän haaleana alueena koronakartassa, joten sekin painoi päätöksessä. Emme olleet epidemian silmässä. 

Tästä sai kyllä tehokkaasti syyllistettyä itseään. Samoin kuin isompien lasten etäkoulusta, jota ehdin alkuun huonosti seurata.

Koulu hoiti etäkouluhommat kertakaikkisen erinomaisesti. Lapset saivat läppärit kotiin ja opet pitivät verkossa koulua joka päivä. Oli iso asia, kun lasten oppimista tai päivärytmiä ei tarvinnut murehtia. Koulu sujui. 

Tyttären etäkoulussa tekemä koronalle. 


Keväältä peruuntui lasten juttuja. Ei ollut musiikkiesityksiä, taidenäyttelyitä eikä balettikarkeloita. Tyttäreni on muistaa varmaan ikuisesti, ettei hänen ryhmänsä voinut esittää harjoittelemaansa balettiesitystä. 

Kesän suunnitelmat menivät heittämällä uusiksi. Odotin töiden mukanaan tuomaa Italian reissua. Peruuntui. Meidän piti isompien lasten kanssa lähteä ekaa kertaa Legolandiaan Tanskaan. No ei lähdetty. 

Taskussani poltteli kahdet keikkaliput alkusyksyyn. Toiset Stam1nan keikalle ja toiset Deathstarsin keikalle. Keikkalipuissa on edelleen virtaa, koska tapahtumia on vain siirretty ja siirretty eteenpäin. En ole edes enää jaksanut tarkistaa, mitkä ovat tämän hetken oikeat arvotut päivämäärät. Hitto, kun ikävöin livemusiikkia.

Kesä 2020 pyhitettiin lähimatkailulle. 


Ikävöin reissuja. Olisi kivaa mennä koko perheellä risteilylle tai kylpylään. Sellainen Turku-Tukholma olisi just hyvä tässä kohdin. Kylpylä tuntuu kaukaiselta, kun uimahallikin on välillä suljettuna ja välillä avoinna. Mieheni työn ja iäkkäiden isovanhempien vuoksi emme lähde nyt reissuun yhtään minnekään. 

Kaikesta tästä huolimatta meidän jengi on päässyt helpolla. Syksyllä tytär oli altistuksen vuoksi pari viikkoa karanteenissa, mutta ei saanut koronaa. Miestäni ei ole hätyytetty koronavuoroon minnekään. Olemme molemmat olleet koko ajan täysillä töissä. Meidän perhettä tämä kurimus on kohdellut silkkihansikkain ja siksi tuntuukin typerältä edes valitella omaa koronaväsymystään. Kaipaamme vain normielämää takaisin.

Taas lööpit huutaa koronaa. Kohta kuulemma mossahtaa uudelleen läjät propelliin ja valtakunta siirtyy kakkostasolle. Nyt olen siihen paljon valmiimpi kuin viimeksi. En ole jaksanut enää seurata koronauutisia. Silti jostain silmieni eteen nousi teksti, jossa sanottiin tämän kaiken kestävän vielä vuosia. Eniten pelkään, jos tämä on uusi normaali. 

Mitä sinun koronaelämääsi kuuluu? 

Korona-aikana synttäritkin olivat ulkona. 


Kommentit